Välittäjän kotona - blogisarjassa Glikin välittäjät kertovat itsestään, kiinteistönvälitysalasta ja siitä, millaista on työskennellä Glikillä. Seuraavana kysymyksiin on vastannut asuntomyyjä Henna Tamminen. Hän aloitti työntekijänä Glikillä vuoden 2019 maaliskuussa.
Henna on iältään 36-vuotias ja kotoisin Kangasalta.
- Kun täytin 18-vuotta, muutin heti siskoni kanssa Tampereen keskustaan, kun löysimme Tiiliruukinkadulta meille sopivan asunnon.
Siitä asti Henna on asunut Tampereen keskustassa ja työskennellyt kiinteistönvälitysalalla viisi vuotta. Ennen siirtymistä palkkatöihin kiinteistönvälitysalalle, hän työskenteli pari vuotta yrittäjänä yhdessä äitinsä kanssa. Henna on työskennellyt Glikillä vuoden 2019 maaliskuusta lähtien, eli hän on melko uusi työntekijä.
- Muistan sen viikon, kun aloitin Glikillä. Torstaina työt loppuivat edellisessä paikassa ja perjantaina aloitin työt Glikillä yhdeksältä aamulla. Kaikki sujui hienosti ja minut otettiin todella hyvin vastaan.
Hennan listoilla on nyt 15 kohdetta, ja se on erittäin hyvä määrä parissa kuukaudessa.
Hennan äiti on työskennellyt kiinteistönvälittäjänä 25 vuotta. Nykyään hän toimii yrittäjänä, ja on pitänyt Tampereen Ojakadulla kahvilaa jo 18 vuoden ajan. Myös Hennan isä on työskennellyt alalla. Kummallakin on LKV-tutkinto.
- Alalle lähteminen tuli siis ikään kuin veren perintönä vanhemmilta. Muistan kun olin pienenä äitini mukana mökkinäytöillä kesäiltoina, vielä kymmenen aikaan illalla. Kuljin joka paikkaan hänen mukanaan.
Henna on siis seurannut välitysalaa jo pienestä pitäen.
- Ostin ensimmäisen asuntoni, kun olin 23-vuotias. Tästä asuntourani alkoi.
Parasta Hennan mukaan kiinteistönvälittäjän työssä on se, että työ on vaihtelevaa, monipuolista ja ihmiskeskeistä.
- Kun saa hyvän mielen muille, niin siitä tulee hyvä mieli myös itselle. Tärkeintä on, että kaikki ovat tyytyväisiä.
Kysyttäessä miksi Henna halusi Glikille töihin, hän korostaa erityisesti ilmapiiriä.
- Täällä on aivan mahtava porukka. Lisäksi Glikin brändi ja näkyvyys on hyvä.
Henna jää elokuun loppupuolella äitiyslomalle, ja ennen sitä ehtii vielä hyvin laittamaan kotinsa myyntiin Hennalle.
© 2023 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV