Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria

Välittäjän kotona -sarja

Nimi
Äli Liiv

Asuu
Koivistonkylä, Tampere

Asunto
1960-luvulla rakennettu omakotitalo

Kielitaito
suomi, viro, englanti

Erityisosaaminen
Rakennustekniikan DI

Asiakkaalta saatu kiitos
Ongelmanratkaisukykyinen ja luotettava

Oma unelmakoti
1960–70 -luvun talo atriumpihalla ja isolla avotakalla kauniin maiseman keskellä

Olen syntynyt Tallinnassa, viettänyt lapsuuteni Helsingissä ja yliopisto-opiskelusta alkaen juurtunut Tampereelle. Tällä hetkellä asun Koivistonkylän kupeessa omakotialueella lasteni ja mieheni kanssa. Paikka on lapsiystävällinen ja vehreä. Lenkkipolut, ja talvisin hiihtoladut, lähtevät kivenheiton päästä.

Kotini on 69-valmistunut omakotitalo, joka oli ostaessa lähes originaalikunnossa, joten remontointi on tullut hyvin tutuksi.

Parasta kiinteistönvälitystyössä on, kun ihmiset luottavat minuun ja arvostavat aikaani. Ensimmäisestä yksityisesittelystäni sain spontaanin kirjallisen palautteen, jossa uusi asiakkaani kehui minua ammattitaitoiseksi ja poikkeuksellisen luotettavaksi. Insinööri ei myöskään pääse irti tavoistaan, eli olen melko analyyttinen ja useimmiten minua kuvataan palautteissa ongelmanratkaisijaksi.

Pysyvin asia oman kotini sisustuksessa on muutos. Rakastan heittäytyä inspiraation vietäväksi aina, kun sellainen iskee. Kevyimmillään se merkitsee huonejärjestyksen muuttamista ja seinien maalaamista.

Mielestäni huonekalujen tulee joko sopia hyvin talon rakennusaikakauteen tai rikkoa harmonia osuvasti. Designlamput ja -tuolit sekä viherkasvit ovat heikkouksiani. Työni “varjopuoli” on nähdä valtavasti inspiroivia ja upeita koteja, joista tekee mieli poimia omaan kotiin uusia ideoita.

Yksi rakas esine, jonka olen pieteetillä pakannut ja raahannut mukanani kolmessa viimeisimmässä muutossa, on levysoitin. Sovin itseni kanssa, että valmistuttuani diplomi-insinööriksi ostan ensimmäisestä teräsrakennesuunnittelijana ansaitusta palkastani kunnollisen levysoittimen ja äänentoistolaitteet. Nykyään Lp-kokoelmaani kuuluu muun muassa The Doorsia, Louis Armstrongia, Amy Winehousea, Elvistä ja Adelea.

Unelmakodissani on suuria ikkunapintoja ja vehreä piha. Sijainnin tulee olla sellainen, että keskustaan on kevyt pyöräilymatka.

Nykyiseen kotiini verrattuna vielä paremmassa vaihtoehdossa olisi atriumpiha ja mahdollisesti jotakin erityistä, kuten hieno takka tai näköala, josta tulee vanhojen James Bond -elokuvien fiilis.

Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria
Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria Äli Liiv arvostaa arkkitehtuuria

Älin vinkki asunnon myyjälle

Valitse kotisi myyntiin sellainen välittäjä, johon luotat. Tätä päätöstä ei kannata tehdä hätäpäissään, sillä onhan kyse ainutlaatuisesta ja taloudellisestikin hyvin merkittävästä asiasta. Yhtälö ei ole aivan niin mustavalkoinen, miltä se voi tuntua välittäjien esittämiä pyyntihintoja ja palkkioprosentteja verratessa. Jos et ensimmäisellä kilpailutuskierroksella pääse sopivaan lopputulokseen, neuvottele lisää. Voin taata, että meitä on joka lähtöön ja tulemme esittäytymään sinulle mielellämme myös vaikka viidentenä tai vasta kuudentena vaihtoehtona!

Ota Äliin yhteyttä

Jaa julkaisu

Tomi Heikkinen arvostaa isoja huoneita

Tomi Heikkinen arvostaa isoja huoneita

Lue lisää
Juulia Ferm tuntee Pirkkalan

Juulia Ferm tuntee Pirkkalan

Lue lisää
Jukka Suomela asuu kahden aikuisen kodissa

Jukka Suomela asuu kahden aikuisen kodissa

Lue lisää

© 2023 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV