Glik juhlii ensimmäisiä pyöreitä! 10 vuotta aitoa välittämistä


Kun Glikin voimahahmot ja kiinteistönvälityksen konkarit Leo Aalto ja Maarit Ritari lähtivät perustamaan yritystä vuonna 2012, tavoitteena oli luoda sellainen työpaikka, jossa välitystyötä on mahdollista tehdä omalla näkemyksellä ja tyylillä.

“Ajatuksenamme oli mahdollistaa asuntojen markkinointi luovemmin, paremmin ja tehokkaammin. Halusimme erottua muista alan yrityksistä raikkaalla ja modernilla brändillä, laadukkaalla asuntojen markkinoinnilla ja joustavuudella,” toimitusjohtaja Leo Aalto kertoo.

Laatu tarkoitti muun muassa ammattimaista valokuvausta, myyntistailauksia sekä monikanavaista markkinointia. Kasvu lähti liikkeelle luonnollisesti lisääntyneen työmäärän kautta. “Halusimme olla tunnettu paikallinen premium-välitysliike, jolla on hyvä maine alalla ja sen ulkopuolella. Yritys, jonka asiakkaat voivat luottaa siihen, että ammattitaitomme riittää vaikeissakin projekteissa ja haasteiden edessä. Matkan varrella totesimme töitä olevan niin paljon, että siitä riittäisi muillekin ja useamman myyjän voimin kauppa kävisi entistäkin tehokkaammin.”

Omien arvojen mukaista välittämistä

Moni tavoite on vuosien varrella toteutunut ja uusia tavoitteita on asetettu aina vanhojen täytyttyä. “Hyvillä mielin voidaan todeta, että perustamishetken tavoitteet ovat täyttyneet ja Glik on juuri sen näköinen yritys kuin oli alun perin tarkoituskin. Näiden samojen arvojen mukaan yritys toimii edelleenkin. Yrityksen toimintaan liittyy myös valtava määrä muuttujia, joita ei voi ennustaa, vaan niihin pitää reagoida arjessa. Tämä on mielestäni Glikin ehdoton kilpailuetu ja vahvuus - jopa keskeinen syy siihen että saadaan juhlia 10-vuotissynttäreitä. Kun kulmakivenä ovat arvot, joiden pohjalta liiketoimintaa kehitetään ja toimitaan arjessa, laiva pysyy hyvin kurssissa.”

Glik
Glik

Yrityksen visiointia vuodelta 2012.

Sitkeydellä kestävälle pohjalle

Glikin matkaan on mahtunut myös monta vaikeaa hetkeä, jolloin hanskat olisi voinut tiputtaa ja luovuttaa, mutta rakkaus yritykseen ja kiinteistönvälitykseen on siivittänyt niiden hetkien yli. “Valitsemamme polku on vaatinut sitkeyttä ja vahvaa uskoa. Glik on rakennettu kestävälle pohjalle puhtaasti työnteolla, jonka ansiosta yrityskulttuuri on pysynyt samana. Muistan yhden kerran, kun olin aivan poikki ja olin lähes tehnyt päätöksen luopua yrittämisestä. Lähdin keskellä pimeintä talvea yksin keskelle korpea kuuntelemaan omia ajatuksiani viikonlopun ajaksi. Niinhän siinä kävi, että maanantaina vedettiin kravatti kaulaan ja jatkettiin hommia,” Aalto muistelee.

Aalto on ylpeä yrityksen tarinasta, syystäkin. “Olemme oman tinkimättömän tekemisemme kautta halunneet parantaa alan arvostusta tekemällä asioita omalla tavallamme. Olemme keskittyneet siihen, mihin voimme vaikuttaa ja miten meillä on asiat yrityksen sisällä. Emme ole vilkuilleet liiaksi sivuille. Asiakkaidemme antaman palautteen perusteella uskon, että olemme heidän kohdallaan onnistuneet. Meillä on paljon asiakkaita, jotka ovat meihin yhteydessä vielä 10 vuoden jälkeen. Se on paras kiitos mitä voi olla - joten kiitos teille! Olen myös erityisen ylpeä meidän tiimistä; miten työkaverit aidosti tukevat toisiaan ja miettivät, miten voisivat auttaa vaikeina hetkinä ja kannustavat myös silloin, kun kaverilla kulkee hyvin.”

Joka päivä parempaa välittämistä

Glik tähtää seuraavaan kymmenlukuun edellisestä opitulla. “Viimeisen 10 vuoden aikana saatu oppi on meidän voimavaramme. Meillä on arvot kohdallaan ja ne ajavat meitä eteenpäin. Haluamme olla jatkossa yhä useamman asiakkaan valinta välittäjäksi ja siksi kehitämme keskeisiä palveluitamme herkeämättä. Työpöydällä on myös mielenkiintoisia ideoita, mutta niistä lisää myöhemmin... Glik jatkaa valitsemallaan tiellä tekemällä asioita vähän paremmin joka päivä, niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin eduksi. Kiitos kaikille glikkiläisille jotka ovat olleet rakentamassa tarinaamme,” Aalto kiittää.

Jaa julkaisu

Asunnon remontointi myyntiä varten

Asunnon remontointi myyntiä varten

Lue lisää
Asuntokaupan verotus

Asuntokaupan verotus

Lue lisää
Kiinteistökauppojen tärkeimmät vaiheet

Kiinteistökauppojen tärkeimmät vaiheet

Lue lisää

© 2023 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV