Joustavaa sähkönkulutusta ja muita ajankohtaisia vinkkejä


Joustavat työajat ja -ympäristöt ovat jo luonteva osa arkeamme, mutta viimeistään nyt on syytä ottaa haltuun joustava sähkönkulutus. Energiankulutuksen vähentäminen kautta linjan on toki ensisijainen keino, mutta koska sitä ei nyky-yhteiskunnassa ole mahdollista vetää ihan nollillekaan, apuun tulee energian joustava käyttö. Ja kun asiaa ajattelee, eikös meidän olisi kannattanut toimia näin aina.

Ilmastonmuutoksen yhteydessä energian säästämisen tarpeesta on puhuttu kauan, mutta konkreettinen toiminta on jäänyt vähäiseksi. On ehkä myös ajateltu, että nykykulutuksen verran - ja koko ajan enemmän - sähköä meidän yhteiskuntamme vaatii toimiakseen. Kun energian hinnan nousu ja saatavuusongelmat saivat yritykset ja kotitaloudet liikkeelle, säästettiin syyskuussa 2022 sähköä 7 % viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Se vastaa lähestulkoon Olkiluodon 3:n tuottaman sähkön määrää. Ja vielä ei varmasti ole edes menty syvään päätyyn, vaan otettu ensimmäiset löysät pois.

Sähkön hinnan seuraaminen

Miten joustavaa sähkönkulutusta sitten voi toteuttaa? Sähkön pörssihintaa on mahdollista seurata esimerkiksi Fingridin Tuntihinta-sovelluksen kautta. Sovellukseen on mahdollista asettaa hälytysraja, jolloin se ilmoittaa, kun sähkön tuntihinta ylittää asetetun rajan. On myös olemassa järjestelmiä, kuten Optiwatti, jotka laittavat lämminvesivaraajat ja ilmalämpöpumput töihin, kun tuntihinta laskee määritellyn rajan alle. Näin kulutuspiikkejä saadaan yhteisvoimin tasattua ja voidaan ehkä jopa välttää mahdolliset sähkökatkot. Kulutushuiput ajoittuvat Suomessa kello 8–12 ja 16-21 väleille.

Kerrostaloissa kulutus on pienempää kuin omakoti- ja erillistaloissa, mutta pienistä puroista voi syntyä isoja säästöjä. On selvää, että ensimmäisenä kannattaa napata turhat valot ja laitteet pois päältä. Pimeässä ei kuitenkaan ole syytä ryhtyä nököttämään, sillä led-valojen kulutus on pientä. Sen sijaan iso telkkari voi olla päällä vain seuran vuoksi ja raksuttaa hintavina tunteina yllättävän laskun. Läppärin käyttö tässä tarkoituksessa, tai vaikkapa äänikirjan tai podcastin kuunteleminen, voi säästää pitkässä juoksussa huomattavasti. Tuntihintalaskurista voi myös kerrostalossa katsoa, milloin kannattaa lämmittää uunia, pestä pyykkiä, käydä suihkussa tai laittaa sauna päälle. Usein edulliset ajankohdat osuvat yötunneille, jolloin edellä mainitut toiminnot eivät ole silloin taloyhtiössä mahdollisia, tai eivät ainakaan suotavia. Oman kodin sijaan saunominen uimahallilla tai avantosaunalla tai vaikkapa saunailtojen järjestäminen vuorotellen kavereiden kanssa tuottaa säästöjen lisäksi hyvän mielen.

Sähkökatkoihin varautuminen

Jos kävisi niin, että kulutuspiikkien tasaaminen ei onnistu ja sähköjä jouduttaisiin laittamaan muutamiksi tunneiksi pois päältä ennalta ilmoitetuilla alueilla, on katkoihin hyvä varautua etukäteen. Varaa kotiin ainakin toimivia tasku- tai otsalamppuja, pattereita, kynttilöitä, vettä sekä ruokaa, jota ei tarvitse lämmittää. Jos haluat varmistaa, että katkon aikana voi tarvittaessa valmistaa lämmintä ruokaa tai juomaa, kannattaa kotiin hankkia retkikeitin. Jääkaapin ja pakastimen availua kannattaa välttää. Ja jos haluat varmistaa, että kännykässä riittä akkua, varalla voi olla täyteen ladattu powerbank.

Toivotaan kuitenkin, että yritysten ja kotien yhteiset toimenpiteet riittävät pitämään verkot pöhisemässä. Kannetaan kaikki kortemme kekoon. Joustavaa syksyä!

Jaa julkaisu

Asunnon remontointi myyntiä varten

Asunnon remontointi myyntiä varten

Lue lisää
Asuntokaupan verotus

Asuntokaupan verotus

Lue lisää
Kiinteistökauppojen tärkeimmät vaiheet

Kiinteistökauppojen tärkeimmät vaiheet

Lue lisää

© 2022 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV