Keittiötrendit 2022: luonnonläheisyys ja hyvinvointi korostuvat


Oman keittiön merkitys on korostunut pandemian aikana lisääntyneen ruoanlaiton ja leipomisen myötä. Remontit ja remonttihaaveet nousevat pintaan, kun sekä esteettiset ja käytännölliset tarpeet tulevat aiempaa selkeämmin esille. Erilaiset kuluttamisen ja asumisen trendit kietoutuvat toisiinsa, joten on luontevaa tarkastella keittiötrendejä ja ruokaan liittyviä virtauksia myös yhdessä.

Keittiön materiaaleissa jatkavat maanläheiset sävyt, puuteriset beiget, vihreät ja aavistuksen vaaleanpunervat hattaraiset pinnat. Toisaalta myös värikylläisemmät luonnon inspiroimat sävyt, kuten karpalo ja mustikka, alkavat nousta vaaleiden sävyjen rinnalle. Kiiltävien pintojen sijaan suositaan mattaa.

Tasoille valitaan pääasiassa luonnollisia materiaaleja, puuta ja kiveä. Kvartsikivi eli puristegraniitti on kestävä ja helppo hoitaa. Erilaisia kuosivaihtoehtoja on runsaasti; viime aikoina erityisen suosittua on ollut vaalea ja rauhallinen marmorikuviointi. Materiaalista suurin osa on kiveä, jonka lisäksi mukana on liima- ja väriaineita. Kova sileä pinta on myös hygieeninen.

Aamiaiskaappi on trendannut jo pidemmän aikaa eikä sen suosio varmasti ole hiipumassa, päinvastoin. Käytännölliseen kaappiin saa ovien taakse piiloon kahvinkeittimet, leivänpaahtimet, blenderit ja muut aamiaistarvikkeet niin, että ne on sieltä tarpeen tullen helppo napata esille. Kaapille voi valita tilan mukaan joko taitto-oven, ylöspäin nostettavat ovet tai rungon sisään piiloon liukuvat ovet. Isommissa kodeissa on alkanut näkyä myös walk-in-ruokakomeroita, joihin välineet ja kuivatuotteet saa helposti näkyviin ja saataville.

Huomiota herättävät yksityiskohdat ja kontrastit, kuten mustat, nahkaiset tai messinkiset vetimet ja hanat ovat edelleen vahvasti suunnittelijoiden paletissa. Materiaaleissa arvostetaan kotimaisuutta tuotannon eettisyyden sekä lyhyempien toimitusmatkojen ja sen myötä pienemmän hiilijalanjäljen vuoksi. Kaiken kaikkiaan nyt keittiöissä kohtaavat käytännöllisyys, harmonia ja hyvä olo.

Ruokatrendit osana kotikeittiötä

Myös ruoassa kotimaisuus ja paikallisuuden arvostus jatkavat nousuaan. Yrityksiltä odotetaan vastuullisuutta niin rakentamisen kuin elintarviketeollisuudenkin puolella läpi koko tuotantoketjun.

Terveellisten valintojen ja superruokien avulla halutaan tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia ja vastustuskykyä. Yhä useampi lisää kasvisten ja kasvipohjaisten tuotteiden käyttöä ja vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä. Kotikeittiöissä kasvaa ja porisee aiempaa enemmän superlähituotteita, kuten yrttejä, salaatteja, taikinajuuria tai kombuchaa. Tämä asettaa myös tiettyjä tila-, lämpötila- ja valaistusvaatimuksia rakentamisen ja remontoinnin suunnitteluun.

Hyvinvoinnin lisäksi ruoalta halutaan elämyksellisyyttä. Uusien tuotteiden ja ruokalajien kokeileminen tuo osaltaan piristystä tavanomaista tasaisempaan arkeen. Aineksissa trendaavat muun muassa yuzu-sitrushedelmä, hisbiskukset, auringonkukansiemenet ja kurkuma. Google Trendseissä puolestaan vuoden 2021 haetuimmat ruoat olivat maailmanlaajuisesti Birria tacot, Nasi Goreng ja fetapasta. Jos näitä ei ole vielä tullut kokeiltua, eikun googlaamaan ja pannut tulille. Herkullista keittiö- ja ruokavuotta!

Jaa julkaisu

Mikä väreissä ja sisustamisessa trendaa nyt, ja miksi?

Mikä väreissä ja sisustamisessa trendaa nyt, ja miksi?

Lue lisää
Virtuaalistailaus tuo inspiroivan ilmeen myytävään kotiin

Virtuaalistailaus tuo inspiroivan ilmeen myytävään kotiin

Lue lisää
Tyyliä sisustukseen järkevällä budjetilla

Tyyliä sisustukseen järkevällä budjetilla

Lue lisää

© 2023 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV