Aina sanotaan, että keittiö on kodin sydän, mutta kylpyhuone ja wc-tilat ovat siinä mittakaavassa vähintäänkin kodin keuhkot, koska yhtä merkittävässä roolissa nekin tilat ovat kodin toimintakykyä ajateltaessa.
Kylpyhuone voi toimia peseytymistilan lisäksi tilana rentoutumiselle, pyykkihuollolle, varastoinnille, pelikamojen kuivaamiselle ja oikeastaan ne taipuvat lähes kaikkeen mitä ikinä voikaan keksiä.
Kylppäritiloissa on usein vain pieni määrä luonnonvaloa, joten valaistus on yksi tärkeimmistä asioista, joita kannattaa ottaa huomioon kylpyhuoneen sisustusta mietittäessä. Tarkkaavaisuutta vaativat hommat kuten meikkaaminen tai rikkinäisten vaatteiden ompelu sujuvat huomattavasti mukavammin, kun tila on kunnolla valaistu esimerkiksi kohdevaloilla.
Lasiseinä – tuo nykyajan saunan paras kaveri, laajentaa ystäväänsä kerta heitolla tilavammaksi. Pieninkin sauna saa tilan tuntua sekä saunojansa viihtymään paremmin, kun tila tuntuu kookkaammalta. Myös edellä mainittu hyvä valaistus ylettää saunaan asti, jolloin itse löylyjen keskelle riittää, vaikka vain ledinauha.
Vaaleat ja maan läheiset sävyt luovat harmonisen tunnelman kylpyhuone- ja wc-tiloihin, jolloin niissä vallitsee myös rauha. Toisaalta taas kirkkaat värit piristävät ja voimakkaat, tummat sävyt tekevät kylppäreistä luonteen omaavia. Jokaiselle siis oman maun mukaan.
Tässä ensimmäisessä osassa tätä uutta blogisarjaamme olemme keränneet kuvia meidän asiakkaiden vaaleista kylpyhuone- ja wc-ratkaisuista. Jatko-osilta voitte odottaa tummia sävyjä sekä persoonallisia ratkaisuja meiltä ja maailmalta.
Onko sinulla jokin ehdoton juttu, mikä pitää näistä tiloista löytyä? Jaa ideat ja mielipiteet kanssamme meidän Instagramin tarina-osiossa.
© 2023 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV