Mökin kunnostus kesäkauteen, n-y-t nyt!


Mökkien pihamailla käy jo kova kuhina, kun kesäkunnostukset ja istutusten tekeminen ovat poutaisten säiden myötä käynnistyneet. Jos et ole vielä aloittanut tai homma on jäänyt puolitiehen, nappaa tästä toimintasuunnitelma, jonka avulla saat kunnostettua mökin kesäkauteen käden käänteessä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Ennakointi on tärkeä osa mökin kesäkuntoon laittamista

Jos mökin lämmitystä on mahdollista säätää etänä, kannattaa lämmön nostaminen tehdä vähitellen ennen lähtöä, jotta se olisi mahdollisimman energiatehokasta, neuvoo Porvoon Energia. Hanki täydennykset lääke- ja kuivaruokavarastoihin ja kirjaa ylös korjaustarpeet, jotta osaat ottaa matkaan tarvittavat työkalut ja materiaalit. Varaa mukaan juomavettä siltä varalta, että vedensaannissa ilmenee ongelmia.

Laita mökille saavuttuasi jääkaappi päälle ja avaa hanat. Varmista, että vesi kulkee normaalisti. Vettä voi olla tarpeen juoksuttaa jonkin aikaa, jotta putkessa seisonut vesi poistuu. Jos vesi tulee kaivosta, tarkista kaivon ja pumpun kunto. Kokeile palovaroittimien toimivuus ja vaihda tarvittaessa patterit. Jos mökillä on tulisijoja, tarkista niiden ja hormien kunto. Aloita lämmittäminen rauhallisesti.

Siivous raikastaa ja poistaa pöpöt

Mökki on hyvä tuulettaa perusteellisesti, samoin kaikki tekstiilit. Näin myös kosteus poistuu tilasta nopeammin. Pyyhi pölyt kostealla. Myös lattiapinnat kannattaa aluksi pyyhkiä imuroinnin sijaan, jotta minimoidaan myyräkuumeen leviämisen mahdollisuus. Mäntysuopa antaa ihanan luonnollisen ja raikkaan tuoksun mökkiin keinotekoisten hajusteiden sijaan. Se on myös erinomainen aine lauteiden pesemiseen - ja saunahan on saatava lämpiämään ensi tilassa reippaan puuhailun jälkeen.

Huolto ja korjaukset varmistavat turvallisen mökkeilyn

Kierrä paikat läpi ja totea mahdolliset talven aikana ilmenneet korjaustarpeet. Tyhjennä ränneistä roskat. Terassin voi puhdistaa kätevästi painepesurilla, mutta varmista ettei vedenpaine ole liian kova. Käsittele pinnat tarvittaessa vahalla tai muulla suoja-aineella.

Harkittu sisustus tuo mielenrauhaa

Katsasta lopuksi mökin yleisilme. Olisiko sitä aika päivittää? Onko tiloihin päässyt kertymään erä erilaisia keräilykalusteita ja -tekstiilejä, jotka eivät muodosta harmonista kokonaisuutta? Tai onko tavaraa liikaa? Tilan visuaalisuus vaikuttaa myös omaan fiilikseen ja siksi siihen kannattaa panostaa. Mökin sisustusideoita voi poimia kätevästi esimerkiksi säännöllisesti päivittyvältä Etuoven inspiraatiosivulta.

Ihanaa mökkikesää! Ps. Jos oman mökin ostaminen on vielä haaveissa, ota yhteyttä välittäjiimme - etsitään sinulle yhdessä unelmiesi kesäpaikka.

Jaa julkaisu

Terassin sisustaminen

Aika laittaa terassin sisustus kesäkuntoon!

Lue lisää
Toimiva ja ajanmukainen lastenhuoneen sisustus

Näistä elementeistä syntyy toimiva ja ajanmukainen lastenhuoneen sisustus

Lue lisää
Pienen kodin sisustaminen

Pienen kodin sisustaminen on kuin kiehtova palapeli

Lue lisää

© 2022 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV