Onkohan vielä liian aikaista puhua Korona-pandemian aiheuttamista muutoksista menneessä muodossa?


Onkohan vielä liian aikaista puhua Korona-pandemian aiheuttamista muutoksista menneessä muodossa vai pitäisikö vieläkin elää hieman varpaillaan ja pelätä tulevaa? – Varmaankaan täysin oikeaa vastausta tuohon kysymykseen ei ole, mutta päätimme silti käyttää nyt pienen hetken ja katsella takaisin kevättalveen ja kevääseen.

Jokainen meistä muistaa vuoden 2020 maaliskuun puolivälin tapahtumat varmasti lopun ikää. Vaikkakin tuo inhottava virustauti pyöri maailmalla jo ennen maaliskuutakin, niin silloin se viimeistään konkretisoitui myös jokaiselle suomalaiselle. Kyseessä oli todellinen uhka, joka tuli muuttamaan elämää, johon olimme tottuneet.

Jokainen koki myös maaliskuussa valtionjohdon asettamat rajoitukset omalla tavallaan. Toisilta loppui työt, toisilla tilausmäärät kasvoivat. Monet joutuivat opettelemaan uuden tavan toimia ja monissa perheissä varmasti myös arvostus opettajia kohtaan nousi, kun kotikoulu alkoi. Glikissä työskentelee 15 henkeä, eli meidänkin porukassamme pandemiaa käsiteltiin ja koettiin 15 eri tavalla.

Glikin toimitusjohtaja Leo kertoo koronakevään olleen Glikille todella yllätyksellinen. Hän kertoo, että tänä poikkeusaikana Glikissä tehtiin myyntiennätyksiä ja opittiin hyödyntämään paljon uusia työkaluja. Vaikka Leo on todella iloinen oman tiiminsä tuloksista, niin hän lisää kuitenkin, että tietää alalla olleen kovasti poikkeaviakin kokemuksia tästä keväästä. Kaikilla ei ole mennyt niin hyvin kuin Glikillä ja se on tietysti ikävää. Leo kiittelee tiimiläistensä lisäksi myös asiakkaita, jotka ovat olleet hyvin joustavia ja ymmärtäväisiä, suurten muutosten keskellä.

Glikissä asuntomyyjänä työskentelevä Elizaveta komppaa Leoa ja jatkaa että “ ...asiakkaat ovat olleet entistä aktiivisempia ja ovat olleet selkeästi liikkeellä tositarkoituksella ”. Lisäksi hän iloitsee siitä, miten paljon suomalaisten ulkona liikkuminen on lisääntynyt.

Onnistuneen poikkeusajan takana on varmasti myös Glikin ruorissa heiluvan Leon rohkea päätös heti kun rajoitukset alkoivat iskeä päällä. Hän nimittäin päätti puskea suunnittelemansa kehitystyöt eteenpäin isommalla vaihteella kuin alun perin oli suunniteltu tässä vaiheessa vuotta. Leo perustelee päätöstään sillä, että pelolle ja epävarmuudelle ei saanut antaa tilaa vaan oli toimittava. Hän halusi myös, että tiiminsä keskuudessa pysyy koko ajan positiivinen vire. Kurjia tunteita rajoitusten aikana sai aikaan vain etätyöt. Normaalisti kun Glikin avokonttorissa on jatkuva iloinen puheensorina ja vilkas tunnelma, niin huhti-toukokuulla pitkän tammipöydän ympärillä oli hiirenhiljaista ja työkavereita oli ikävä.

Tämä kesä on osoittautunut myös kovin vilkkaaksi asuntokauppojen suhteen. Kohteet liikkuvat mukavaan tahtiin, mutta lomiakin on pidetty. Toivottavasti säästymme uudelta korona-aallolta ja saamme astella loppuvuoteen hyvillä mielin, ilman pelkoa.

© 2023 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV