Vuokra-asunnon ylläpitäminen - mihin on hyvä varautua?


Joillekin asuntosijoittaminen ja lukuisten asuntojen vuokraaminen on työ ja tulonlähde. Toisessa ääripäässä ovat esimerkiksi asunnon perimisen kautta vuokranantajaksi päätyneet. Ammattimaiset vuokranantajat ovat yleensä tarkasti perillä asuntoihin liittyvistä tuloista ja menoista. Myös pienimuotoisemmin asuntosijoittamista tekevien kannattaa ennakoida ylläpitoon liittyviä asioita.

Ajan saatossa peruskulujen ja taloyhtiön korjaustarpeiden lisäksi yllättäviä kuluja tulee kaikille vastaan. Sitä silmällä pitäen on hyvä pitää varalla pientä puskuria.

Vuokrattavan asunnon peruskulut

Asunnosta koituvia juoksevia kuluja ovat yhtiövastike sekä pääomatulon verotus vuokramaksuista. Vero maksetaan summasta, josta on vähennetty vuokraustoiminnan kulut, kuten vastikkeet, korjauskulut ja vuokralaisen hankkimisesta koituneet ilmoittelu- ja välittäjäpalkkiot. Tästä saat yksityiskohtaisempaa tietoa Verohallinnon sivustolta.

Juoksevat kulut voivat vaihdella paljonkin kiinteistöstä ja taloyhtiöstä riippuen. Toki asuntosijoitus- ja vuokraustoiminnassa on syytä pyrkiä aina siihen, että ne ovat järkevällä tasolla vuokratuloon ja näköpiirissä olevaan asunnon arvonnousuun nähden.

Asunnon kunnossapito

Riippuen sijainnista asunto saattaa mennä vuokralle hieman kuluneemmassakin kunnossa, mutta heti kun asuntotarjontaa ja kilpailua vuokralaisista on enemmän, vaikuttaa asunnon pintojen, kiinteiden kaapistojen ja kodinkoneisen kunto potentiaalisten vuokralaisten kiinnostukseen. Asuntoa voi koittaa toki vuokrata muuta hintatasoa edullisemmin, mutta pitkässä juoksussa se ei välttämättä ole kestävä ratkaisu - ei ainakaan, jos tavoitteena on maksimoida vuokra-asunnosta saatavat tulot. Pienellä pintojen päivittämisellä voi saada aikaiseksi huomattavaa ilmeen kohentumista.

Paras hetki tehdä pintojen päivitystä ja asunnon yleistä huoltamista on vuokralaisen vaihtuessa. Joskus vuokralainen voi pyytää itse lupaa maalata tai tapetoida joitakin pintoja mieleisekseen. Tähän ei ole pakko suostua, mutta jos vuokralainen viihtyy näin asunnossa mahdollisesti pidempään, kannattaa asiaa harkita. Asuntoon kannattaa myös käydä silloin tällöin kurkistamassa, vuokralaisen kanssa asiasta etukäteen sopien, jotta mahdollisia isompia laiminlyöntejä ei pääse syntymään.

Laiterikot

Laitteet eivät ole ikuisia, joten on hyvä varautua siihen, että jääkaappi, liesi tai ilmalämpöpumppu sanoo jossain vaiheessa sopimuksen irti. Niiden korjaaminen tai vaihtaminen kuuluu vuokranantajan vastuulle.

Oma aika vs. ylläpitopalvelun käyttäminen

Oma aikasikin on kullanarvoista. Jos haluat käyttää sitä mieluummin harrastuksiin, perheeseen tai muuhun itsellesi tärkeämpään, kannattaa harkita ylläpitopalvelun käyttämistä. Lue lisää kätevästä Glik Invest -sovelluksestamme ja ylläpitopalvelusta.

Jaa julkaisu

Sijoitusasunnon ylläpito

Kaikki yhdessä sovelluksessa - sijoitusasunnon ylläpito ei ole koskaan ollut näin helppoa

Lue lisää
Uudiskohteet asuntosijoittamisessa – konkareiden salaiset vinkit

Uudiskohteet asuntosijoittamisessa – konkareiden salaiset vinkit

Lue lisää
Näin valitset hyvän välittäjän

Haussa hyvä kiinteistönvälittäjä? Näin valitset sopivan.

Lue lisää

© 2023 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV