Omakotitalo 2mh+oh+k+rt+kuisti+aittoja+navetta+saunoja+maakellari
Nosto: Tästä suuresta kiinteistöstä voi lohkoa erillisen osan vaikka vapaa-ajan rakennusta varten yhteensä jopa 240 kerrosneliömetrin rakennusoikeudella.
Nyt vapautumassa upea hirsipihapiiri omassa rauhassa Kuivajärven rannalta. Tämä tila on alunperin ollut metsäyhtiön metsänvartijan asuintila. Päärakennuksessa on nykyajan mukavuudet höystettynä vanhanajan tunnelmalla. Rakennus on ympärivuotisesti asuttava ja se kelpaa myös kaavoituksellisesti vakituiseksi asunnoksi. Pääset nauttimaan maaseudun rauhasta alle tunnin matkan päässä Tampereelta ja vartin ajomatkan päässä Juupajoelta. Vaikka ollaan maaseudulla, niin Kuivajärveä ympäröi peltojen sijaan enimmäkseen metsä, mikä tekeekin järvestä hyvin paljon eräjärvimäisen. Suomen ympäristökeskus on luokitellut Kuivajärven ekologisen tilan hyväksi.
Omaa tonttia on reilusti ympärillä ja käytännössä ainoa naapuri on vähäisellä käytöllä oleva metsästysmaja. Tällä tilalla on monipuoliset käyttömahdollisuudet. Olemassa olevat rakennukset mahdollistavat puitteet mukavaan lomailuun, usean ihmisen majoittamisen, juhlien järjestämisen ja navetassa on mahdollisuus pitää jopa kolmea lehmää sekä nuorta karjaa. Lisäksi tontista voi lohkoa esim. erillisen osan vapaa-ajan rakennusta varten. Elämästä voi saada täällä haluttaessa hyvin pitkälle omavaraisen, sillä vesi tulee omasta porakaivosta ja jätevesien käsittely ei vaadi ulkopuolisia resursseja ja kesän antimet voi säilöä omaan maakellariin.
Ympäristössä on paljon luonnon nähtävyyksiä, mm. Susimäen aarnimetsäalueelle on ajomatkaa noin 5 min, Siikanevan luonnonsuojelualueelle ja Korkeakosken rotkolle alle vartti ja Helvetinjärven kansallispuistoon reilu puoli tuntia. Golfharrastajalle rinteessä on golfviheriö, joka käsittää 48 m2 tekonurmigreenin ja lyöntipaikan, josta 100 m greenille ja mm. GolfVirrat -kentälle on 45 min ajomatka. Ruovesi ja Oriveden keskus sijaitsevat lähellä, ja kesällä molemmissa paikoissa on paljon eloa ja tapahtumaa, mm. Musiikkia Ruovesi kamarimusiikki-festivaali.
Tule tutustumaan tähän upeaan kokonaisuuteen paikan päälle. Ota yhteyttä ja sovitaan yksityisesittely!
Äli Liiv
ali.liiv@glik.fi
040 5774 954
Etuovi.com kohdenumero
20982587
Sijainti
Karhulantie 286 35500 Ruovesi
Tyyppi
Omakotitalo
Huoneiden lukumäärä
6 h ja enemmän
Huoneistoselitelmä
2mh+oh+k+rt+kuisti+aittoja+navetta+saunoja+maakellari
Asuinpinta-ala
120 m2
Muiden tilojen pinta-ala
300 m2
Kokonaispinta-ala
420 m2
Kerros
1 / 1
Rakennusvuosi
1912
Käyttöönottovuosi
1912
Vapautuu
Sopimuksen mukaan
Velaton hinta
480000 €
Myyntihinta
480000 €
Neliöhinta
4000 €
Lisätiedot maksuista
Jätemaksu: https://pjhoy.fi/palvelut/asukas/hinnat/ Kiinteistöllä ei ole nykyisin omaa jäteastiaa, sekajätteet viedään 66-tien keräilypaikoille, joista lähin n. 3 km. Kokonaissähkönkulutus ollut keskimäärin 19 000 kWh/v Kiinteistövero 465 €/v Nuohous 100 €/v Tiemaksut yht. 165 €/v
Sauna
Oma sauna
Tulisija
Takka
Tulisija
Muu
Tilojen kuvaus
Ruokahuoneessa kattolämmitys.
Muuta kauppaan kuuluvaa
Pihasaunan pesuhuone; pyykinpesukone ja kuivausrumpu Muu irtaimisto sovitaan erikseen. Tulotiellä 200 m ennen pihaa rosteriputkesta valmistettu lukittava puomi, jossa koodilukollinen avainboxi. Kulkureitti päärakennukselta rantaan on valaistu.
Asunnon kunto
Hyvä
Energialuokka
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Puu
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Sähkö
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Ilmalämpöpumppu
Vesihuollon kuvaus
Porakaivo
Viemäri
Imeytyskenttä
Viemäri
Pienpuhdistamo
Sähköliittymä siirtyy
Kyllä
Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Hirsi
Rakennusmateriaali
Enimmäkseen hirttä.
Keittiön kuvaus
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: puu
Varusteet: astianpesukone
Liesi: induktio
Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi, pakastin
Keittiössä JÖTUL-takkaliesi.
Kylpyhuoneen kuvaus
Lattiamateriaalit: laatta
Varusteet: suihkukaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin
Päärakennuksen lisäksi pesuhuone löytyy navetan päädy saunan yhteydestä.
WC-tilojen kuvaus
Saunan kuvaus
Päärakennuksessa ei ole saunaa. Navettarakennuksen päässä on puusauna erillisellä suihkutilalla, takkahuoneella ja lattialämmityksellä. Rannassa rantasauna puulämmityksellä ja pukuhuoneella. Ulkoa päin lämmitettävä savusauna tuvalla ja terassilla.
Lattiamateriaalit: laatta
puukiuas
Olohuoneen kuvaus
Päärakennuksen olohuoneen yhteydessä suuri varaava takka ja leivinuuni , lisäksi sähköpatterit ja ilmalämpöpumppu. Tupa-olohuone on hulppea, noin 60 m2. Lattiat on lautaa ja seinät raakaa hirttä.
Lattiamateriaalit: muu
Seinämateriaalit: puu
Makuuhuoneiden kuvaus
Päärakennuksen pienemmässä makuuhuoneessa pönttöuuni ja sähköpatterit. Päärakennuksen suuressa makuuhuoneessa sähköpatterit. Molempien makuuhuoneiden seinäpintana raakahirsi.
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: puu
Kattotyyppi
Harjakatto
Kate
Betonitiilikatto kaikissa muissa rakennuksissa, paitsi savusaunassa ja rantasaunassa huopakatto.
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
702-416-6-16
Tontin tyyppi
Rantatontti
Tontin koko
2.229 ha
Energialuokka
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Kaavoitustiedot
Kiinteistöstä kuuluu 1,3 ha Ruoveden rantaosayleiskaavan piiriin ja loput on metsätalousmaata. Päärakennus ja muut pihapiirin rakennukset (mm. aitat ja navetta) sijaitsevat kaavan mukaan asuinpientaloille tarkoitetulla alueella, eli paikkaa saa käyttää vakituisena asuntona. Tilan sivuilla on maa- ja metsätalouskäyttöön tarkoitettua alaa ja ranta-alueella on yhden loma-asunnon rakennuspaikka.
Kaavoitustilanne
Ranta-asemakaava, Yleiskaava
Rakennukset
Päärakennuksen kulmalla sijaitsee maakellari. Luhtiaittarakennuksessa alakerran tuvassa on varaava liuskekivi-takka ja sähkölämmitys, alakerran makuukammarissa on puuhella ja yläkerran makuuhuoneissa sähköpatterit. Hellahuoneellisessa aitassa rantapäädyssä puuhella. Navetassa: 3 lehmän ja nuoren karjan säilytystilat, kaluston säilytystilat, lantala, ja yläkerrassa talvilämmin majoitus/ toimistohuone. Päädyn takka-/pukuhuoneessa, pesuhuoneessa ja saunassa lattialämmitys ja yläkerran makuuhuoneessa sähköpatteri. Navetan toisessa päässä tilava kesäkeittiö, jossa infrapunalämmitin. Savusauna on rakennettu pystyynkuivaneista kuusihirsistä, takkatupa ja savusauna käsittävät yhteensä noin 40 m2. Lisänä on tilojen edessä oleva katettu terassi. Savusaunan takkatuvassa on sähköpatteri. Rantasaunassa on jatkuvalämmitteinen kiuas ja saunan yhteydessä on pukuhuone, saunaa ympäräöi terassi. Lisämukavuuksia: Rosvopaistipaikka, jossa tulitiilillä vuorattu maakuoppauuni. Golfviheriö käsittää 48 m2 tekonurmigreenin ja lyöntipaikan, josta 100 m greenille.
saunarakennus, aitta, navetta, muita rakennuksia, autokatos, talousrakennus
© 2023 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV