Omakotitalo 5h+k+khh+s
Tilava&kodikas talo tarjolla! Talo on ollut aikanaan Hiedan sahan työntekijöiden asuntoina, jolloin siellä on asunut jopa kuusi perhettä. Nyt talon kaikki isot ja valoisat huoneet on valjastettu yhden perheen käyttöön sopivaksi, toki tilaa riittää myös kotitoimistolle tai vaikka kahdelle sukupolvelle. 1999 talon ostanut rakennusmestari kunnosti talon itselleen, taloon tehtiin laajat peruskorjaukset vankalla ammattitaidolla. Nykyiset omistajat ovat vielä päivittäneet pinnat, varmalla tyylitajulla juuri talon henkeen sopivaksi. Tunnelmaa ja tilaa siis riittää! Kuisteja ja terasseja on talon joka sivulla. Kaikki talon 3 pönttöuunia ovat kunnossa ja niillä on hoidettavissa kokonaan talon lämmitys, keittiöstä löytyy lisäksi ihana puuliesi. Alakerroksen isot salit muodistavat ison, avaran tilan läpi koko talon. Yläkerroksessa on kaksi isoa makuuhuonetta, iso aulatila, kylpyhuone ja vinttitilaa. Omalla tasaisella tontilla on tilaa lasten leikeille ja puutarhurin viljelyksille. Oriveden asemanseutu sijaitsee Längelmäveden Pappilanselän poukamassa. Oriveden keskustaan on muutama kilometri ja Tampereelle vajaa 40km. Matka Tampereen keskustaan taittuu kätevästi myös lähijunassa ja Pendolinon kyydissä pääsee nopsasti, tarpeen vaatiessa, kauemmaksikin. Vain yksityisnäytöt Tiedustelut Kati Lagerstam, LKV 0500-892146
Etuovi.com kohdenumero
21549880
Sijainti
Hiedantie 30 35100 Orivesi
Tyyppi
Omakotitalo
Huoneiden lukumäärä
5 h
Omistusmuoto
Oma
Huoneistoselitelmä
5h+k+khh+s
Asuinpinta-ala
170 m2
Muiden tilojen pinta-ala
0 m2
Kokonaispinta-ala
170 m2
Rakennusvuosi
1925
Käyttöönottovuosi
1925
Vapautuu
Heti
Velaton hinta
249000 €
Myyntihinta
249000 €
Neliöhinta
1464.71 €
Kiinteistövero
283,76 € / vuosi
Tiemaksu
89,52 € / vuosi
Sauna
Oma sauna
Tulisija
Takka
Asunnon kunto
Hyvä
Energialuokka
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Puu
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Sähkö
Vesihuollon kuvaus
Kunnan
Viemäri
Kunnan
Sähköliittymä siirtyy
Kyllä
Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Puu
Rakennusmateriaali
Pystypuurunko jonka eristeenä puru.
Keittiön kuvaus
Lattiamateriaalit: lauta
Seinämateriaalit: puu
Varusteet: astianpesukone
Liesi: sähköliesi
Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi, pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
Lattiamateriaalit: laatta
Seinämateriaalit: kaakeli
Varusteet: lattialämmitys, suihku
Kylpyhuoneiden vedeneristys on toteutettu ns. Norjalaisella menetelmällä. Vahvasta muovimatosta on tehty vesitiivis ”allas” betonivalun alle. Lattialämmitys kaapelit on sijoitettu betonivaluun. Laatoitus on tehty betonivalun päälle. Menetelmän tarkoituksena on, mikäli vettä imeytyisi laatoituksen ohi betoniin, niin imeytynyt vesi haihtuu lattialämmityksen ansiosta pois rakenteesta. Kylpyhuoneiden seinissä on normaali vesieristys.
WC-tilojen kuvaus
Seinämateriaalit: puu
Varusteet: lattialämmitys, suihku
Yläkerran wc:ssä suihku ja lattialämmitys.
Saunan kuvaus
Lattiamateriaalit: laatta
puukiuas
Olohuoneen kuvaus
Lattiamateriaalit: lauta
Seinämateriaalit: tapetti
Makuuhuoneiden kuvaus
Lattiamateriaalit: lauta
Seinämateriaalit: maalattu, tapetti
Kattotyyppi
Harja
Kate
Tiili
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
562-416-17-8
Tontin tyyppi
Tasamaatontti
Tontin koko
0.199 ha
Energialuokka
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Kaavoitustiedot
Keskustaajaman osayleiskaava Lisätiedot: Oriveden kaupunki
Kaavoitustilanne
Yleiskaava
Rakennukset
Huonokuntoinen ulkovarasto, rakennuslupa 1972, kerrosala 55 m².
muita rakennuksia
© 2023 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV