
Pienen kodin sisustaminen on kuin kiehtova palapeli
Pienen ei tarvitse tarkoittaa ahdasta. Hyvällä suunnittelulla ja kalusteiden valinnalla tarvittavat asiat loksahtelevat iloisesti paikoilleen. Osa toiminnoista voi vaatia nikkarointitaitoja tai timpurin apua, mutta onneksi tarjolla on myös paljon näppäriä valmisratkaisuja. Tässä muutama vinkki, joilla pienen kodin sisustaminen viihtyisäksi ja toiminnalliseksi onnistuu mainiosti.
Pienessä tilassa korostuvat hyvin suunniteltu säilytys ja selkeät paikat erilaisille tavaroille, kuten harrastus- ja keittiövälineille. Säilytystiloissa on hyvä hyödyntää huoneen korkeutta kattoon saakka ja valita kunkin tavaran säilytyspaikka käytön mukaan. Harvemmin tai kausittain käytettävät yläkaapppeihin tai häkkivarastoon. Kun kaikelle on oma paikkansa, tavaroita ei tarvitse siirrellä epämääräisesti paikasta toiseen ja koti pysyy siistinä. Se on erityisen tärkeää pienessä kodissa, koska tavaroiden pursuaminen tasoilla ja avohyllyillä voi saada tilan tuntumaan tukkoiselta. Tästä syystä myös esillä olevat koriste-esineet kannattaa valita harkiten. Säilytysratkaisuissa ja tilanjakajissa liukuovet ovat hyvä valinta, jolloin ovien avautumiselle ei tarvitse varata tilaa.
Erikoisratkaisut, kuten seinäsänky tai seinälle nostettava klaffipöytä, vapauttavat tilaa muille toiminnoille. Löytyypä seinäsängyistä sellaisiakin ratkaisuja, joissa samasta mekanismista saa esille reilun kokoisen ruokapöydän silloin, kun sänky on nostettuna seinälle. Mahdolliset portaanaluset ja sängyn alle saatava säilytystila kannattaa hyödyntää. Sängyn alle voi esimerkiksi harkita korokkeen rakentamista, jolloin säilytystila maksimoituu sen osalta.
Kalusteiden valinta pieneen tilaan
Yksi virheellinen luulo pienen tilan sisustamisessa liittyy kalusteisiin. Kaikkien kalusteiden ei tarvitse olla kevytrakenteisia tai pieniä. Muuten koti voi alkaa muistuttaa lilliputin asuntoa. Oleskelutilassa voi hyvin olla vaikkapa yksi jykevämpi nojatuoli, toki sillä edellytyksellä, ettei se tuki oleellista kulkureittiä tai pääsyä kaapistolle. Huomiota herättävä kaluste toimii katseenvangitsijana ja sen värityksestä voi tuoda tilaan muutaman muunkin väriläiskän, esimerkiksi koristetyynyihin ja tauluihin. Kalusteet saavat mielellään olla myös hieman eri korkuisia. Näin katseelle on kiinnostavia värien ja muotojen ankkuripisteitä, jotka rytmittävät tilaa.
Oleellista on myös, että valo pääsee kulkemaan tilassa vapaasti. Raskaita verhoja tai kalusteiden tuomista ikkunan eteen kannattaa siis välttää. Tilantuntua puolestaan on mahdollista lisätä isojen peilipintojen avulla esimerkiksi liukuovissa sekä valitsemalla seinäpintoihin tummien sävyjen sijasta vaaleaa. Tummempia tehosteseiniä, välitilaa tai vaikkapa keittiökaappeja ei kuitenkaan ole syytä välttää, kunhan sopiva balanssi säilyy.
Keittiötä kannattaa varustella oman kokkailuinnostuksensa mukaan. Jos tarvikkeita on paljon ja ruoanlaitto lähes jokapäiväistä, on syytä panostaa keittiön säilytystiloihin ja kodinkoneisiin. Jos laajamittainen ruoanlaitto on satunnaisempaa, voi pärjätä melko minimaalisellakin kokonaisuudella. Saatavilla on esimerkiksi yhdistelmäuuneja ja mikroja, mikä säästää huomattavasti tilaa tasolta tai kaapistosta.
Rakentele pala kerrallaan
Kaikkea ei välttämättä voi tehdä tai osaa ottaa kerralla huomioon, mutta pienen asunnon palapeliin voikin suhtautua kiehtovana optimointiprosessina, jossa sopivat ratkaisut ja toiminnot löytyvät käsi kädessä omien tapojen ja toiveiden kautta. Moni pienessä asunnossa asuva kiittelee myös rahansäästöä, ekologisuutta ja mielenrauhaa, kun uusi tavaroille ei suuremmissa määrin ole sijaa. Tämä antaa myös mahdollisuuden panostaa laadukkaisiin tuotteisiin. Näin kotiin tulee valittua vain sellaisia kalusteita ja esineitä, jotka oikeasti miellyttävät ja tuottavat iloa pitkälle tulevaisuuteen.