Asuntojen tarjouskauppaa on Suomessa tehty jo vuodesta 2012. Tarjouskauppa on siis tullut jäädäkseen ja se sopii monenlaisiin kohteisiin. Nämä kolme asiaa askarruttavat tarjouskaupassa meidän asiakkaitamme eniten.
Normaalissa kaupassa määritellään hinta, josta lähdetään useimmiten tinkimään. Tarjouskaupassa lähtöhinta on noin 20 % alhaisempi ja lopullisen hinnan määrittää kysyntä. Tarjouskauppa on läpinäkyvää, sillä kaikki tarjoukset tulevat kauppaa seuraavien nähtäväksi. Tarjousten myötä hinnaksi muodostuu asunnon realistinen markkinahinta. Näin kummankaan osapuolen ei tarvitse arvailla osuiko saatu tai maksettu hinta oikeaan. Kummassakaan kauppatavassa, ns. perinteisessä tai tarjouskaupassa, myyjällä ei ole velvollisuutta myydä korkeimman tarjouksen tehneelle.
Ostaja hyötyy tarjouskaupassa siten, että asuntoa ei myydä näytöltä tai joissain tapauksissa jopa ennen yhtäkään näyttöä vaan kaikilla kiinnostuneilla on mahdollisuus osallistua tarjousten tekoon. Asunnosta tulevat tarjoukset näkyvät kohteen nettisivulla reaaliajassa. Koska tarjousten tekeminen on avointa ja mahdollista kaikille kohdetta seuraaville, ei vastatarjousten tekeminen suoraan yksittäiselle ostajaehdokkaalle kuulu tarjouskauppaan.
Tarjouskauppaa voidaan tehdä monen tyyppisistä kohteista, mutta kokemuksemme mukaan se soveltuu erityisen hyvin tilanteeseen, jossa kysyntää on paljon ja tarjontaa vähän. Tämä ei kuitenkaan ole mustavalkoista; joskus tilanteessa, jossa kilpailua on paljon, voi alle markkinahinnan asetetulla lähtöhinnalla päästä erottumaan joukosta hyvin.
Marginaalisempiin kohteisiin, kuten maatiloihin, miljoonakohteisiin tai haja-asutusalueille välittäjämme eivät tarjouskauppaa välttämättä suosittele, mutta oikealla hinnoittelulla se voi toimia melkeinpä millaisessa kohteessa tahansa. Tarjouskauppa luo tervettä kilpailua ja houkuttelevan lähtöhinnan ansiosta kohteeseen saadaan useampia kiinnostuneita ostajaehdokkaita.
Pyydä tarjouskaupan ja hinnoittelun avuksi Glikin kokenutta ammattilaista.
Tarjouskauppa on kauppatapa, jossa tarjoukset tehdään lähtöhinnasta ylöspäin. Näin asuntosi hinnaksi muodostuu sen todellinen markkinahinta. Myyjän ei tarvitse arvailla, olisiko asunnosta saanut enemmän eikä ostajan, tuliko tarjottua liikaa tai liian vähän.
© 2023 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV