Inka Eskelinen

Kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT 040 052 7162 inka.eskelinen@glik.fi
Nykyinen kotimme valmistui keväällä 2020 Ylöjärven Siivikkalaan. Rakennusvaiheessa olin raskaana ja halusimmekin ottaa tulevan elämänmuutoksen huomioon valitsemalla helposti huollettavia ja kestäviä pintamateriaaleja. Totuuden nimessä on myönnettävä, että olen itse varsin luova, etenkin keittiössä toimiessani, ja saatan joskus aiheuttaa aikamoisen sotkun!
Olen asunut Tampereen seudulla 11 vuotta, joista puolet Nokian puolella, Vesitorninmäellä.
Asioin pääasiallisesti uutta unelmiensa kotia etsivien asunnon vaihtajien kanssa. Minua hymyilyttää aina, kun kuulen lasten ennakkoon jakavan keskenään tulevia huoneitaan. Nämä kohtaamiset motivoivat minua päivittäisessä työssäni.
Minua on kiitetty ammattitaidosta, lämminhenkisistä kohtaamisista ja pedantista tavastani tehdä työtä.
Olen tehnyt kiinteistönvälittäjän töitä pian yhdeksän vuotta. Koen olevani henkilönä rento, mutta siinä mielessä ratkaisukeskeinen, että kerron mielipiteeni, jos sitä kysytään. Suuri osa asiakkaistani ottaa yhteyttä minuun suosittelujen perusteella.
Asuu
Siivikkala, Ylöjärvi
Asunto
Paritalon puolikas
Erityisosaaminen
Perheasunnot
Asiakkaalta saatu kiitos
Lämminhenkinen ja aktiivinen tekijä
Rakastaa työssään
Onnistumista ja asiakkaiden kohtaamista
Omassa asunnossaan täytyy olla
Kolhuja kestävä keittiö
Inkan vinkki asunnon myyjälle
Huolehdi ja ylläpidä asuntosi kuntoa. Kaiken ei tarvitse olla myytäessä uutta. Vanhemmatkin pinnat ovat edukseen siistinä ja huollettuna. Tämä saa ostajankin luottamaan kohteeseen, usein se voi näkyä myös rahassa.
Asiakkaiden antama arvosana
9,59 / 10
Mittaamme asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti ja päivitämme tiedot joka vuosineljännes.
Asiakaspalaute
Ota minuun yhteyttä
Poimintoja Inkan myydyistä kohteista

Siivikkala, Ylöjärvi
Rivitalo 61 m2

Keskusta, Tampere
Kerrostalo 50 m2

Tasanne, Tampere
Rivitalo 86.5 m2

Uusikylä, Tampere
Kerrostalo 53.5 m2

Muotiala, Tampere
Rivitalo 105 m2

Risso, Tampere
Rivitalo 100.5 m2

Keskusta, Nokia
Rivitalo 80.5 m2

Amuri, Tampere
Kerrostalo 117 m2

Takahuhti, Tampere
Luhtitalo 47 m2

Haavisto, Ylöjärvi
Rivitalo 86 m2

Haikka, Pirkkala
Rivitalo 71.5 m2

Siivikkala / Mettistö, Ylöjärvi
Rivitalo 61 m2

Annala, Tampere
Kerrostalo 76.5 m2

Vatiala, Kangasala
Kerrostalo 43.5 m2

Ryydynpohja, Tampere
Omakotitalo 203 m2
Kohteet ovat poimintoja välittäjän viimeisen puolen vuoden aikana myymistä kohteista.