Päivi Kuuttinen

Brand partner LKV, KiAT 050 351 7031 paivi.kuuttinen@glik.fi

Glik Brand Partner toimii itsenäisenä yrittäjänä ammattitaitoisen ja innostuneen työyhteisön tukemana.

Olen tehnyt välitystyötä vuodesta 2002 lähtien – pidän työstäni suunnattomasti. Ennen kiinteistönvälitysalan yrittäjyyttä toimin pankkiomisteisessa välitysliikkeessä toimitusjohtajana seitsemän vuoden ajan. Uudiskohteiden välittäjänä olen toiminut Pirkanmaalla yli 15-vuoden ajan urallani.
Periaatteitani ovat tehokas ja rehellinen ote työhön sekä iloinen asenne elämään joka päivä!
Kotikuntani on tällä hetkellä Kangasala. Tampereella olen asunut useissa eri kaupunginosissa.
Vietin ulkomailla asiakaspalvelutyössä seitsemän vuotta ennen kiinteistönvälitysuraani, Pystyn palvelemaan sujuvasti myös englannin ja espanjan kielellä.
Tällä hetkellä toimin Pirkanmaan edustajana Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n hallituksessa sekä laatu- ja koulutusvaliokunnan jäsenenä.
Olen SKVL Ry:n laatuauktorisoitu kiinteistönvälittäjä ja yrittäjä.
Koulutukseltani on myös matkailun liikkeenjohdon restonomi. Matkailu onkin lähellä sydäntäni. Olen myös Tampereen seudun reserviläisnaiset ry:n toiminnassa mukana. Lisäksi lintujen bongaus on pitkäaikainen harrastukseni.
Olen helposti lähestyttävä – voit luottaa koko prosessin ajan laadukkaaseen ja huolelliseen työhöni ja yli kahdenkymmenen vuoden ajan kertyneeseen ammattitaitooni. Tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat palveltavakseni!
Ota minuun yhteyttä
Poimintoja Päivin myydyistä kohteista

Keskusta, Tampere
Autohallipaikka

Keskusta, Tampere
Autohallipaikka

Ratina, Tampere
Kerrostalo 49 m2

Kaukajärvi, Tampere
Kerrostalo 36.5 m2

Herttuala, Kangasala
Paritalo 96 m2

Suorama, Kangasala
Omakotitalo 170 m2

Keskusta, Tampere
Autohallipaikka

Keskusta, Kangasala
Kerrostalo 79.5 m2

Kortekangas, Kangasala
Omakotitalo 130 m2

Suorama, Kangasala
Luhtitalo 46.5 m2
Kohteet ovat poimintoja välittäjän viimeisen puolen vuoden aikana myymistä kohteista.