Äli Liiv

Äli Liiv

Brand Partner, LKV, Rak. DI 040 577 4954 ali.liiv@glik.fi

Glik Brand Partner toimii itsenäisenä yrittäjänä ammattitaitoisen ja innostuneen työyhteisön tukemana.

Olen syntynyt Tallinnassa, kasvanut parikymppiseksi asti Helsingissä ja juurtunut yliopisto-opiskelujen alusta (2008) alkaen Tampereelle.

Asun nyt omakotitalossa Koivistonkylässä lasteni ja mieheni kanssa. Alue on lapsiperheiden suosima, sillä täällä taloilla on suuret puutarhapihat, puistoja ja ulkoilualueita on reilusti sekä mm. Ahlmanin pellot ovat kaikki kävelyetäisyydellä. Lisäksi alueella on mukava päiväkoti ja kaunis vanha koulu sekä oma kirjasto. Lenkkipolut ja talvisin hiihtoladut lähtevät kivenheiton päästä.

Parasta kiinteistönvälitystyössä on, kun ihmiset luottavat minuun ja arvostavat aikaani. Insinöörinä olen luonnollisesti ongelmanratkaisija, ja valitsen ennemmin laadun kuin määrän, jotta kullekin palvelemalleni asiakkaalle löydetään paras mahdollinen ratkaisu.

Tavoitteeni on aina että myyjät saavat markkinassa parhaan mahdollisen hinnan ja ostajille löydetään sopivin mahdollinen koti. Työ palkitsee, kun vanhat asiakkaat palaavat luokseni tai suosittelevat palveluitani eteenpäin. Jokainen suosittelu on kullan arvoinen. Tämä on se, mihin pitkäjänteinen työskentelyni tähtää.

Elän ja hengitän kiinteistöalaa, sillä palkkatyön lisäksi olen itse asuntosijoittaja, remontoin, olen vuokranantaja, ja minulla on myös kokemusta lyhytaikaisvuokrauksesta. Rakastan heittäytyä inspiraation vietäväksi aina, kun sellainen iskee. Keveimmillään se merkitsee oman kodin huonejärjestyksen muuttamista ja seinien maalaamista.

Pysyvin asia oman kotini sisustuksessa on muutos. Toisen ääripään esimerkkinä olen viime vuosina ostanut hyvin huonossa kunnossa olleita asuntoja, ja olemme mieheni kanssa peruskorjanneet asunnot lattiasta kattoon, muuttaneet pohjaratkaisuja ja lopulta sisustaneet kohteet itse kuvauskuntoon. Mielestäni huonekalujen tulee joko sopia hyvin talon rakennusaikakauteen tai rikkoa harmonia osuvasti.

Designlamput ja -tuolit sekä viherkasvit ovat heikkouksiani. Työni “varjopuoli” on nähdä valtavasti inspiroivia ja upeita koteja, joista tekee mieli poimia omaan kotiin uusia ideoita.

Kurkkaa Älin kotiin

Asuu
Koivistonkylä, Tampere

Asunto
1970-luvulla rakennettu omakotitalo

Kielitaito
suomi, viro, englanti

Erityisosaaminen
Rakennustekniikan DI, asuntosijoittaminen

Asiakkaalta saatu kiitos
Ongelmanratkaisukykyinen ja luotettava

Oma unelmakoti
1960-70 -luvun talo atriumpihalla ja isolla avotakalla kauniin maiseman keskellä

Älin vinkki asunnon myyjälle

Valitse kotisi myyntiin sellainen välittäjä, johon luotat. Tätä päätöstä ei kannata tehdä hätäpäissään, sillä onhan kyse ainutlaatuisesta ja taloudellisestikin hyvin merkittävästä asiasta. Yhtälö ei ole aivan niin mustavalkoinen, miltä se voi tuntua välittäjien esittämiä pyyntihintoja ja palkkioprosentteja verratessa. Jos et ensimmäisellä kilpailutuskierroksella pääse sopivaan lopputulokseen, neuvottele lisää. Voin taata, että meitä on joka lähtöön ja tulemme esittäytymään sinulle mielellämme myös vaikka viidentenä tai vasta kuudentena vaihtoehtona!

Asiakkaiden antama arvosana

9,45 / 10

Mittaamme asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti ja päivitämme tiedot joka vuosineljännes.

Asiakaspalaute

Ota minuun yhteyttä

Glik käsittelee tietojasi GLIK LKV:n Tietosuojakäytännön mukaisesti.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Poimintoja Älin myydyistä kohteista

Myyty
Glik LKV

Muotiala, Tampere

Rivitalo 120 m2

Myyty
Glik LKV

Kaleva, Tampere

Kerrostalo 82 m2

Myyty
Glik LKV

Härmälä, Tampere

Omakotitalo 77 m2

Myyty
Glik LKV

Härmälänranta, Tampere

Kerrostalo 77 m2

Myyty
Glik LKV

Hakametsä, Tampere

Kerrostalo 51 m2

Myyty
Glik LKV

Tampere

Kerrostalo 149 m2

Myyty
Glik LKV

Linnainmaa, Tampere

Kerrostalo 43 m2

Myyty
Glik LKV

Hirviniemi, Tampere

Omakotitalo 145 m2

Myyty
Glik LKV

Koivistonkylä, Tampere

Omakotitalo 139 m2

Myyty
Glik LKV

Tampere

Kerrostalo 41 m2

Myyty
Glik LKV

Tampere

Omakotitalo 200 m2

Myyty
Glik LKV

Armonkallio, Tampere

Puutalo-osake 90 m2

Myyty
Glik LKV

Kaleva, Tampere

Kerrostalo 68 m2

Myyty
Glik LKV

Pyynikki, Tampere

Kerrostalo 120 m2

Myyty
Glik LKV

Tahmela, Tampere

Kerrostalo 116 m2

Myyty
Glik LKV

Saukonmäki, Tampere

Kerrostalo 55 m2

Kohteet ovat poimintoja välittäjän viimeisen puolen vuoden aikana myymistä kohteista.