Asuntomyyjä
Olemme asuneet vaimoni kanssa Linnainmaalla, Tampereella, neljä vuotta. Pidämme asuinalueesta paljon, sillä siinä yhdistyvät monet asiat: lähellä oleva luonto, palvelut ja nopea pääsy kaupungin keskustaan.
Pystyn samaistumaan ensimmäistä asuntoaan ostavan tunteisiin, sillä tämä oli meille sellainen. Ostimme kotimme 2016. Asunnon hankinnassa eletään jännittävien asioiden äärellä. Minusta tuntuu hienolta päästä auttamaan siinä ihmisiä.
Olen harrastanut urheilua koko ikäni. Lapsena pelasin innolla jalkapalloa ja harrastin tosissani kilpatanssia. Kilpaa olen uinut 12 vuotta.
Urheilijan tavoitteellisuus näkyy myös työssäni. Pyrin parhaimman kykyni mukaan siihen, että kaupassa saadaan myyjän ja ostajan kannalta paras ratkaisu.
Yksi onnistuminen kääntyy toiseksi ja näiden sarja on myös osa oman elämäni suunnitelmaa. Tuntuu hienolta, kun vanhat asiakkaat haluavat minut uudelleen töihin asuntoasioidensa pariin. Tämä kertoo minulle siitä, että asiat on hoidettu oikein ja asiakkaat luottavat minuun.
Kurkkaa Jarkon kotiinAsuu
Linnainmaa, Tampere
Asunto
Iso kerrostalokaksio saunalla ja parvekkeella
Erityisosaaminen
Tilannetaju ja kyky ymmärtää toista vaistonvaraisesti
Asiakkaalta saatu kiitos
Kuuntelutaitoinen ja selkeästi asiansa ilmaiseva
Rakastaa työssään
Ihmisten auttaminen yhdessä heidän isoimmista hankinnoistaan
Oma unelmakoti
1-tasoinen rivitalo tai paritalo omalla rannalla, josta pääsee avantoon aina halutessaan
Jarkon vinkki asunnon myyjälle
Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, ja on turha jäädä pohtimaan itse asioita. Ammattilaisena välittäjän tehtävänä on auttaa.
Asiakkaiden antama arvosana
9,3 / 10
Mittaamme asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti ja päivitämme tiedot joka vuosineljännes.
Amuri, Tampere Kerrostalo 135.5 m2
Tammela, Tampere Kerrostalo 88.5 m2
Hervanta, Tampere Paritalo 104 m2
Epilä, Tampere Rivitalo 37 m2
Kaleva, Tampere Kerrostalo 58.5 m2
Metsäkylä, Ylöjärvi Omakotitalo 140 m2
Kohteet ovat poimintoja välittäjän viimeisen puolen vuoden aikana myymistä kohteista.
© 2023 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV