Jukka Suomela

Kiinteistönvälittäjä Jukka Suomela

LKV, KiAT

050 303 1147

Asun vaimoni kanssa Tampereella, Niemenrannassa. Pidän asuinalueestamme, sillä se on ulkoilumaastoiltaan hyvä ja lähellä olevat palvelut ovat enemmän kuin kattavat. Vuonna 2014 valmistuneen kerrostaloasuntomme ikkunoista näkyvät Tampereen maamerkit: Näsinneula ja Haulitorni.

Olen ollut aina innokas remontoija ja vastasimme muun muassa keittiömme muutoksesta itse. Uudet kerrostaloasunnot voivat olla samankaltaisia tyyliltään, mutta itse muokkaamalla niissä alkaa näkyä asujansa piirteet. Niin meilläkin.

Kiinteistönvälittäjänä olen kulkenut omakotitalojen kuntotarkastuksissa mukana vuosia. Minulle onkin kertynyt kokemusta eri aikakausien omakotitaloista ja niiden rakentamiseen liittyvistä erityispiirteistä. Toki myyn kaikkea loma-asunnoista osakehuoneistoihin.

Olen luonteeltani järjestelmällinen ja haluan pitää asiat ojennuksessa. Insinööri en ole, mutta Excel-ohjelmasta on kyllä monesti ollut apua.

Koen, että oikeudenmukaisuus kaikessa toiminnassani näkyy myös siinä, että huomioin molemmat kaupan osapuolet tasapuolisesti. Toimintani kuningasajatus on luottamus kaikkien osapuolten välillä.

Kurkkaa Jukan kotiin

Asuu
Tampere, Niemenranta

Asunto
Kerrostaloasunto, 3h + k

Asiakkaalta saatu kiitos
Luottamusta herättävä asiantuntija

Rakastaa työssään
Ihmisläheistä, itsenäistä työtä

Omassa asunnossaan täytyy olla
Valoisuutta ja viinikaappi

Oma unelmakoti
Vanha hirsitalo pihapiireineen metsän keskellä

Jukan vinkki asunnon myyjälle

Ensivaikutelmalla on ratkaiseva rooli asunnon myynnissä. Myyjän tärkein tehtävä on pitää asunto esittelykunnossa.

Asiakkaiden antama arvosana

9,5 / 10

Mittaamme asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti ja päivitämme tiedot joka vuosineljännes.

Asiakaspalaute

Ota minuun yhteyttä


Glik käsittelee tietojasi GLIK LKV:n Tietosuojakäytännön mukaisesti.

Poimintoja Jukan myydyistä kohteista

Myyty
Glik LKV

Kaleva, Tampere Kerrostalo 72 m2

Myyty
Glik LKV

Kaleva, Tampere Kerrostalo 88.5 m2

Myyty
Glik LKV

Nalkala, Tampere Kerrostalo 56.5 m2

Myyty
Glik LKV

Tahmela, Tampere Rivitalo 92 m2

Myyty
Glik LKV

Kurikka, Pirkkala Rivitalo 83 m2

Myyty
Glik LKV

Multisilta, Tampere Kerrostalo 51 m2

Myyty
Glik LKV

Kyösti, Pirkkala Paritalo 118 m2

Myyty
Glik LKV

Vihola, Nokia Paritalo 125 m2

Myyty
Glik LKV

Kulju, Lempäälä Rivitalo 92 m2

Myyty
Glik LKV

Tahmela, Tampere Kerrostalo 50.5 m2

Myyty
Glik LKV

Korkinmäki, Tampere Paritalo 97 m2

Myyty
Glik LKV

Hervanta, Tampere Rivitalo 81.5 m2

Myyty
Glik LKV

Hulipas, Juupajoki Omakotitalo 110 m2

Kohteet ovat poimintoja välittäjän viimeisen puolen vuoden aikana myymistä kohteista.

Jukka Suomela asuu kahden aikuisen kodissa

Jukka Suomela asuu kahden aikuisen kodissa

Lue lisää
Asunnon myynti nopeasti ja tyylikkäästi Glikin tapaan

Asunnon myynti nopeasti ja tyylikkäästi Glikin tapaan

Lue lisää
Asunnon stailaus on tärkeä osa myyntiä

Asunnon stailaus on tärkeä osa myyntiä

Lue lisää

© 2023 Kiinteistönvälitys Glik Oy LKV